Olohuone -festivaali tulee taas 3.-5.6.2021!

 

Olohuone 306,4km² -kaupunkitaidefestivaali järjestetään tänä vuonna jo kuudettatoista kertaa! Kaikille avoin, eri taiteenaloja yhdistävä tapahtuma tarjoaa mahdollisuuden kokea taidetta yllättävissä paikoissa ja tilanteissa.

Vuosi 2020 toi yllättäviä haasteita myös Olohuoneelle, mutta festivaalin luonteesta johtuen kykenimme toteuttamaan tapahtuman turvallisesti viranomaisohjeistusten puitteissa.

Vallitsevan tilanteen huomioiden uskomme ja toivomme että festivaali voidaan järjestää turvallisesti myös tänä vuonna. Olohuoneen tapauksessa kyse ei ole massatapahtumasta, joka keräisi suuria ihmisjoukkoja samaan paikkaan. Lisäksi tapahtuman toteutustavassa on runsaasti joustovaraa, joten uskomme että Olohuone tulee toteutumaan jossakin muodossaan.

Etenemme tietysti taiteilijoidemme, yleisömme ja festivaalin järjestäjien hyvinvointi ja turvallisuus edellä. Seuraamme aktiivisesti tilanteen kehittymistä, toimimme viranomaisten ohjeiden mukaisesti ja teemme ratkaisuja lyhyellä aikajänteellä tarpeen mukaan.

Toistaiseksi kuitenkin etenemme siinä uskossa, että Olohuone toteutuu suunnitelmien mukaisesti 3.-5. kesäkuuta.

Vuonna 2021 Olohuone tähtää korkealle… tai matalalle

Vuoden 2021 Olohuone-festivaalin teema on KORKEAmatala. Olemme haastaneet taiteentekijät leikittelemään tällä vastakkain-, vierekkäin- tai rinnakkainasetelmalla oman tulkintansa mukaisesti.

Festivaalin teoskokonaisuus koostuu sopivasta sekoituksesta ns. “korkeaa” ja “matalaa” taidetta. Mukaan on valikoitunut niin taiteellisesti haastavampia kuin kevyemmin lähestyttäviäkin teoksia. Korkeaa tai matalaa voi olla taide itsessään fyysisesti: se voi ulottua korkealle tai olla ulottumatta, ja sijaita korkealla tai matalalla kaupunkitilassa. Myös kynnys taiteelle voi olla korkea tai matala: kynnys taiteen tekemiselle, taiteen kohtaamiselle ja sen sisäistämiselle.

Saavutettavuus

Kynnys taiteen saavuttamiselle voi olla korkea tai matala.

Yksi Olohuoneen perusarvoista on aina ollut taiteen saavutettavuus. Festivaali pyrkii perinteisesti tuomaan taiteen julkisesti esille kaupunkitilaan, kaikille mahdollisimman esteettömästi kohdattavaksi. Vuonna 2021 haastamme taiteilijat ja taideteokset leikittelemään tällä kynnyksellä ja ajatuksella saavutettavuudesta. Mikä luo kynnyksen taiteen saavuttamiselle? Onko kynnys fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen…? Mikä nostaa ja laskee tuota kynnystä? Entä mikä motivoi taiteen kokijaa ylittämään korkeankin kynnyksen?

Kaupunkitilan eri tasot – vertikaalinen kaupunkitila

Entä jos taide ei sijaitsekaan silmien tasolla tai käden ulottuvilla? Katsommeko koskaan ylös älypuhelimen ruudulta huomataksemme jotain välittömän näköpiirimme ulkopuolella?

Olohuoneen yhtenä perusideana on paikkasidonnaisen taiteen esille tuominen. Taide voi esiintyä kaupunkitilassa lukemattomissa eri muodoissa, sijainneissa ja tasoissa. Vuonna 2021 haastamme taiteilijamme ajattelemaan kaupunkia nyt erityisesti vertikaalisesti, ja miettimään taideteoksen muotoa ja sijoittelua korkeussuunnassa.

Comments are closed.