Olohuoneen teoshaku auki!

PIIRI

Olohuone 306,4km² -kaupunkitaidefestivaalin (8.-10.6.2017) teoshaku auki 22.11.–22.12.2016

Kaupunki kätkee sisäänsä lukemattomia piirejä. Ystävyyssuhteet, työyhteisöt, bussireitit, liikenneympyrät ja ketjuuntuvat kokemukset piirtyvät piireiksi ympäri kaupunkia. Piirit voivat olla tarkoituksella rakennettuja tai itsestään aikojen saatossa kutoutuneita. Piirit ovat orgaanisia tai keinotekoisia, näkyviä tai näkymättömiä, koettuja tai kokemattomia.

Kesällä 2017 kaupunkitaidefestivaali Olohuone 306,4 km² piirtää Turkuun oman piirinsä ja hakee tuota piiriä muodostamaan taideteoksia ja -tekoja. Piiri piirtyy kantakaupungin ympärille ympäristö- ja yhteisötaiteesta, installaatioista, performansseista, tanssista, työpajoista, esityksistä, virtuaalitodellisuuksista, maalauksista, äänimaisemista, tarinoista, juhlista – kaikenlaisesta taiteesta.

Ehdota meille teostasi sijoitettavaksi Turkuun. Olohuone ry ehdottaa vuoden teeman mukaisesti teosten sijoituspaikoiksi keskustan sisäänsä sulkevan piirin kehälle jääviä paikkoja: Vanha hautausmaa tai Tähkäpuisto, Turun lentokentän alue, Koroisten alue, vanha kaatopaikka eli Jätemäki Luolavuoressa, Iso-Heikkilän tähtitornin alue, Uittamo, Majakkaranta, Pääskyvuoren vanha kasarmialue, Hannuniittu, Länsikeskus ja Skanssin alue. Teos voi olla myös liikkuva. Perustellusti teoksen sijoituspaikka voi olla jokin muu. Etsimme teoksia ja esityksiä myös festivaaliklubeille.

Teosehdotuksia voivat tarjota yksityishenkilöt, työryhmät ja yhteisöt. Ehdotuksen tulee sisältää:

Työsuunnitelma ja aikataulu

todenmukainen budjetti, jossa on eriteltyinä matka- ja materiaalikulut

(tarvittaessa) teosta havainnollistavat liitteet.

lyhyt kuvailu ehdottamastasi teoksesta ja sen tavoitteista (max. 200 sanaa)

yksityiskohtainen kohtainen teossuunnitelma (max. Yksi A4), josta käy ilmi teoksen muoto/rakenne, tarvittavat materiaalit, koko, sijoituspaikka, teoksen kesto sekä sen säänkestävyys. Teoksen toteuttamisvastuu on taiteilijalla

Lähetä hakemus 22.12.2016 mennessä sähköpostitse osoitteeseen taideyhdistys.olohuone@gmail.com

Taideyhdistys Olohuoneen hallitus käsittelee ehdotukset kahden kutsutun asiantuntijan kanssa tammikuun 2017 alussa. Kaikkiin teosta ehdottaneisiin otetaan yhteyttä, kun festivaalin teokset on valittu. Tapahtumaan mukaan valituista ja suunnitelman mukaan toteutuneista teoksista maksamme vähintään 300 euron suuruisen teospalkkion sekä materiaalikuluja. Rahoituspäätösten varmistuttua keväällä 2017 vahvistamme teoskohtaiset budjetit, joiden matka- ja materiaalikulut aiempina vuosina ovat olleet noin 100–700 €/teos. Yhdistyksemme hankkii teoksille toteutusluvat.

Lisätietoa: taideyhdistys.olohuone@gmail.com

Taru Tuomisto (pj) 041-5357787

Jani Virta (vpj) 044-0588850

www.olohuone.org

 

 

Comments are closed