Olohuonelaiset taiteen paikkoja etsimässä

Aktiivit etsivät paikkoja festivaalitaiteelle

hannuniittu

Olohuoneen aktiivit tekivät marraskuun puolessa välissä yhdistyksen pikkujouluihin päättyvän kierroksen, jonka tarkoitus oli kartoittaa paikkoja tulevan kesän kaupunkitaidefestivaalin teoksille. Ensimmäisenä oli vuorossa Hannunniittu.

Okei, lähdetään siitä, että joskus blogikirjoittaminen on vaikeaa. Siihen saattaa suuntautua innostuksella, mutta jo ensiaskelilla huomaa, ettei tiedä, mihin suuntaan askeleensa pitäisi kohdistaa – tai ettei tiedä, mikä on askel. Kirjoittaja saattaa itse nauttia pelkästä itserefleksiivisestä tekstin tuottamisesta, mutta lukijaa se harvemmin lämmittää. Vapaaehtoisvoimin toimiva taideyhdistys toki antaa jäsenilleen suuria vapauksia sekä blogikirjoittamisen muodon että sisällön suhteen, mutta kirjoittaja, jonka pää ei ole täysin syvällä siellä, ymmärtää, että yhdistyksen sivuille tulevan tekstin olennainen tarkoitus on saavuttaa lukijoita ja avata heille näkymä yhdistyksen toimintaan, ja mielellään kuvata tuo toiminta joltain kantilta houkuttavalla tavalla.

Kirjallisella tavalla suuntautuneet ja erityisesti erityyliseen jaaritteluun tykästyneet saattavat saada iloa taikka tyydytystä blogitekstistä, jossa ei vielä ensimmäisen kappaleen aikana ole päästy asiaan tai edes kerrottu, mitä kirjoituksen on tarkoitus käsitellä. Kuitenkin useimmat lukijat tuskastuvat moiseen etenemättömyyteen, ja moni jättää tekstin viimeistään ensimmäisen kappaleen päätyttyä. Metatason pohdiskelu ja kuvailu ei ole hyvä tapa esittää taideyhdistyksen toiminta positiivisessa valossa.

Nokkela kirjoittaja saattaa ottaa riskin ja yrittää johdattaa kärsivälliset lukijat aiheen äärelle jopa edellä kuvatuin keinoin, mutta heikomman tekstinsuoltajan tapauksessa lukijan on hiljalleen todettava, ettei jaaritteleva aloitus ole tantramaiseen tyydytykseen johtava juoni, vaan osoitus bloggaajan kykenemättömyydestä esittää asiansa tai jopa totaalisesta sanottavan puutteesta. Refleksiivinen kirjoittaminen on vain ryhtymisen välttelyä.

Luolavuoren Jätemäeltä on hulppeat näkymät kaikkialle Turkuun

Luolavuoren Jätemäeltä on hulppeat näkymät kaikkialle Turkuun

Jossain kohtaa lukijassa voi herätä pelko siitä, että epävarma kirjoittaja saattaa astua aasinsillalle ja tarttua ainoaan keksimäänsä oljenkorteen. Esimerkki sellaisesta voisi olla, jos yli kolme kappaletta kestäneen kirjoittamisprosessin ympärillä kiertelyn jälkeen bloggaaja yht’äkkiä ottaisi esiin taideyhdistyksensä seuraavan kesän festivaalin teeman ”piiri”, ja väittäisi kaikkien edellisten virkkeiden olleen johdatusta tuohon teemaan ja siihen, että pari viikkoa aiemmin hänen yhdistyksensä aktiivit tekivät talvisen autokierroksen Turun kantakaupungin laitamilla ja lähiöissä etsien paikkoja, joihin voisi taiteentekemisestä kiinnostuneilta ihmisiltä pyytää teosehdotuksia avoimen teoshaun kautta. Kukaan ei voisi hyvällä omallatunnolla perustella moista kirjallista röyhkeyttä sellaisella kliseisellä ajatuksella kuin ”piiri on vähän niin kuin ympyrä on vähän niin kuin kierre”. Hyvän ajattelun merkki on, että se on yhteydessä muihin ajatteluihin, ja tällöin itsensä ympärillä pyörivä, tosiasiallisesti pysähtynyt ajatus on vain tyhjä piiri – piiri ilman kosketusta. Sellaisen piirin tyrkkääminen blogimaailmaan olisi vain kiusaa ja ajantuhlausta.

Jani Petteri Virta

kirjoittaja on Taideyhdistys Olohuone ry:n varapuheenjohtaja vuonna 2016

Comments are closed