Yhteistyökumppaneille

Teosjulkistusklubi 2014Valitsemalla omien arvojensa mukaisia yhteistyökumppaneita kulttuurin kentällä, yrittäjäkin voi osallistua monipuolisen kulttuuritarjonnan ylläpitämiseen. Olohuone 306,4 km2 -festivaalia järjestävä Taideyhdistys Olohuone ry ylläpitää toimintaansa apurahojen, kulttuurin tukien ja sponsorien turvin. Toimintamme on pääasiassa vapaaehtoistoimintaa, lukuunottamatta festivaalin ajaksi vuosittain palkkaamamme tuottajan pestiä ja teospalkkioita.

Taideyhdistys Olohuone on poliittisesti sitoutumaton ja voittoa tavoittelematon yhdistys. Yhteistyötahoillemme haluamme tarjota vastavuoroista kumppanuutta.

Yhteistyö voi olla tapahtumien välistä esiintyjäyhteistyötä, yhteisen tapahtuman järjestämistä talvikaudella, tilojen tarjoamista festivaaliteoksen toteuttamiseen tai vaikka taiteilijoidemme lounaiden tarjoamista. Vastineena yhteistyöstä kumppanimme pääsevät sopimuksen mukaan esille sponsoreina tapahtumamme esitteisiin, julisteisiin, nettisivulle ja sosiaaliseen mediaan. Voit myös tarjota ohjelmaa festivaaliklubeillemme.

Olohuone on tehnyt yhteistyötä aikaisemmin mm. Valonian, Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskuksen, Ruisrockin sekä Teknologiakiinteistöjen, VG-vokin, ravintola Kuorin; Hansa-korttelin ja Forumin kanssa.

Jos olet kiinnostunut lisänäkyvyydestä sekä yrityksesi julkisuuskuvan piristämisestä taide- ja kulttuurialan osaajien avulla, ota yhteyttä!

Taideyhdistys Olohuone ry
Linnankatu 24, 20100 Turku (Kirjan talo)
taideyhdistys.olohuone@gmail.com
y-tunnus: 2040997-0

Comments are closed.

  • 6 days ago
    Festivaalin 2020 teoshaku auki 25.11.-15.12.2019 – Olohuone 306,4km2

    Avoin teoshakumme on auki vielä 2 viikkoa! Ehdota teostasi osaksi ensi kesän taidefestivaalia!

    Festivaalin vapaamuotoisena ja -ehtoisena teemana toimivat ensi vuonna juhlat ja juhlavuus, vaikka poikkeuksellisesti varsinaista teemaa ei juhlavuonna olekaan. Olohuone kannustaa taiteilijoita ... See more

    1 week ago
    Festivaalin 2020 teoshaku auki 25.11.-15.12.2019 – Olohuone 306,4km2

    Olkkarin teoshaku on nyt auki!
    Olohuone kannustaa taiteilijoita päästämään luovuutensa valloilleen ja toteuttamaan näyttäviä (tai kuuluvia, tuntuvia, koskettavia…!) teoksia koristamaan ... See more

    Festivaalin vapaamuotoisena ja -ehtoisena teemana toimivat ensi vuonna juhlat ja juhlavuus, vaikka poikkeuksellisesti varsinaista teemaa ei juhlavuonna olekaan. Olohuone kannustaa taiteilijoita ... See more

    2 weeks ago
    Festivaalin 2020 teoshaku auki 25.11.-15.12.2019 – Olohuone 306,4km2

    Ensi kesän festivaalin teoshaku aukeaa maanantaina!
    Lue tarkemmat tiedot kotisivuilta ja ehdota meille teostasi osaksi kesän 2020 tapahtumaa.

    #taide #kaupunkitaide #taiteilijahaku #teoshaku ... See more